Terveyskeskukset ovat vakavassa kriisissä. Resurssit ja työolot eivät ole kunnossa, ja näin ollen sekä lääkärit että hoitohenkilökunta uupuvat.

Ratkaisu terveyskeskuskriisiin, kansalaisten yhdenvertaiseen kohteluun ja seitsemän päivän hoitotakuun täyttymiseen on palveluiden moniammatillisessa kehittämisessä.

Lääkärikeskeiset ratkaisut, kuten 1 000 terveyskeskuslääkäriviran lisääminen, eivät yksinään ongelmia ratkaise. Ajatusmalli siitä, että lääkäri on kaiken keskiössä ja muut hänen apulaisiaan, on vanhanaikainen ja hierarkkinen. Liiallinen keskittyminen lääkäreihin voi hidastaa potilaan hoitoa ja heikentää terveyskeskusten tehokkuutta.

Esimerkiksi avovastaanottotoiminnassa sairaanhoitajien työnkuva on hyvin itsenäinen. Sairaanhoitajalla on merkittävä rooli hoidon tarpeen arvioinnissa, ja hän pystyy ohjaamaan potilaan sopivalle ammattilaiselle eikä potilas joudu pompoteltavaksi.

Toimivalla lääkäri–sairaanhoitaja-työparimallilla, hoitajavastaanotoilla, asiakasvastaava-mallilla ja sairaanhoitajien rajatulla lääkkeenmääräämisoikeudella on saatu hyviä, asiakaskeskeisiä ja kustannustehokkaita tuloksia. Näitä malleja tulee hyödyntää täysimääräisesti.

Työnjaon kehittämisen pitää olla hallittua, jotta potilasturvallisuus ja terveydenhuollon ammattilaisten oikeusturva toteutuvat. Tarvitaan riittävä täydennyskoulutus, mahdollisuus konsultoida muita ammattilaisia ja tehtävän vaativuuden mukainen palkkaus. Osaamista ja sen kehittämistä tulee myös johtaa.

Veto- ja pitovoiman varmistamiseksi sote-keskuksissa tarvitaan kaikkien ammattiryhmien osaamista. Ilman sitä organisaatiot eivät toimi optimaalisesti sen enempää laadukkaan hoidon, potilaskokemusten kuin kustannustehokkuudenkaan näkökulmasta.

Hur ska vårdcentralerna få dragnings- och hållningskraft?

Hälsocentralerna är i allvarlig kris. Resurserna och arbetsförhållandena är inte i skick och därmed blir både läkarna och vårdpersonalen utmattade.

Lösningen på hälsocentralkrisen, medborgarnas likställda bemötande och sju dagars vårdgaranti är servicens multiprofessionella utveckling.

Läkarcentrerade lösningar, såsom att öka hälsocentralläkarnas antal med 1 000 löser inte ensamt problemet. Tankemodellen om att läkaren står i centrum för allting och de andra hans medhjälpare är gammalmodig och hierarkis. Överdriven centrering kring läkarna kan hämma patientens vård och försvaga hälsocentralernas effektivitet.

T.ex. i öppenvårdsmottaningsverksamhet är sjukskötarnas arbetsbeskrivning mycket självständig. Sjukskötare har en betydande roll vid bedömningen av vårdbehov och hen kan styra patienterna till lämpliga yrkesutbildade och patienterna blir inte bollade.

Med fungerande läkar–sjukskötar-arbetsparsmodeller, sjukskötarmottagningar, klientansvarigmodeller och sjukskötarnas begränsade receptskrivningsrätt har åstadkommits goda klientcentrerade och kostnadseffektiva resultat. Modellerna bör utnyttjas fullt ut.

Utvecklingen av arbetsfördelningen ska vara kontrollerad för att patientsäkerheten och rättssäkerheten för hälso- och sjukvårdens yrkesutbildade fullföljs. Det behövs tillräcklig fortbildning, möjlighet att konsultera yrkesutbildade och lön enligt arbetets svårighetsgrad. Kunnandet och dess utveckling ska också ledas.

För att säkra dragnings- och hållningskraften vid vårdcentralerna behövs alla yrkesgruppers kunnande. Utan det fungerar organisationerna inte optimalt dess mera ur den högklassiga vårdens som ur kostnadseffektivitetens synvinkel.

Översättning Hans Falck

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.