Kesän kynnyksellä on hyvä tarkastella, mitä olemme saaneet alkuvuodesta aikaiseksi. Olemme kysyneet jäsenistöltämme muun muassa sitä, mihin työaika kuluu ja miten sairaanhoitajat toimivat huomatessaan epäeettistä toimintaa. Lisäksi olemme yhteistyössä Hoitotyön tutkimussäätiön kanssa kysyneet, miten näyttöön perustuva toiminta toteutuu. Kyselyillä olemme saaneet arvokasta tietoa teiltä, ja tätä tietoa olemme vieneet eteenpäin päättäjille ja medialle.

Suomessa kevättä on leimannut soteen ja rajattuun lääkkeenmääräämiseen liittyvä vaikuttamistyö erilaisten kannanottojen ja lausuntojen sekä päättäjien tapaamisten muodossa. Myös kansainvälinen yhteistyö on ollut vilkasta, tästä esimerkkinä se, että tulin valituksi Sairaanhoitajaliiton puheenjohtajana Euroopan sairaanhoitajaliiton (EFN) varapuheenjohtajaksi.

Alueelliset tapaamiset ovat tuoneet hyvän kuvan sairaanhoitajan työn iloista ja suruista eri puolilla maata. Olemme kevään aikana käyneet seitsemässä alueyhdistyksessä ja samalla vierailleet työpaikoilla tai jäsenilloissa. Sairaanhoitajaliiton saattohoitokiertuetta jatkettiin kahdella paikkakunnalla keväällä. Saimme hyvää palautetta, kaikkiaan noin 500 sairaanhoitajaa osallistui ilmaiseen koulutukseen kiertueen aikana.

Jäsenistöllemme ilmaiset webinaarit ovat jatkuneet teemoista akuutti kipu, motivoiva ohjaus ja ihmiskaupan uhrien tunnistaminen. Uutena jäsenetuna aloitimme kansalliset ja kansainväliset opintokäynnit. Toukokuun lopussa uudeksi jäseneduksi tuli vielä Tutkiva Hoitotyö-lehti.

Syksystä näyttää tulevan vähintään yhtä vilkas kuin keväästä, mutta tässä välissä hengähdämme ja toivotamme teille kaikille rentouttavaa kesää!

Nina Hahtela, Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja

Teksti on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 5/18.


Lång het vår

På tröskeln till sommaren är det bra att granska vad vi åstadkommit under början av året. Vi har frågat våra medlemmar bland annat vad arbetstiden används till och vad sjukskötare gör när de märker oetisk verksamhet. Dessutom har vi i samarbete med Stiftelsen vår vårdforskning frågat hur evidensbaserad verksamhet görs. Genom förfrågningarna har vi fått värdefull information av er och den informationen har vi fört vidare till beslutsfattare och media.

I Finland har våren präglats av påverkningsarbetet kring vårdreformen och begränsad läkemedelsförskrivning i form av olika ställningstaganden och utlåtanden samt möten med beslutsfattare. Även det internationella samarbetet har varit livligt, och exempel på detta är valet av Sjuksköterskeförbundets ordförande till vice ordförande för Sjukskötarnas europeiska organisation (EFN).

Regionala träffar har gett en bra bild av sjukskötararbetets glädje och sorger på olika håll i landet. Vi har under våren besökt sju regionala föreningar och samtidigt varit med på arbetsplatser och medlemskvällar. Vi fick bra respons, allt som allt cirka 500 sjukskötare deltog i gratis kurser under turnén.

Webinarier som är gratis för våra medlemmar har fortsatt om teman som akut smärta, motiverande handledning, igenkänning av offer för människohandel. Som ny medlemsförmån startade nationella och internationella studiebesök. I slutet av maj tillkom även tidningen Hoitotyö som ny medlemsförmån.

Hösten ser ut att bli minst lika livlig som våren, men innan dess drar vi andan och tillönskar er alla avslappnande sommar.

Nina Hahtela, Sjukskötarförbundets ordförande

Översättning Hans Falck

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.